Tule harjoittelemaan dronen lennätystä, opi tärkeimmät ilmailusäännöt

Dronet, eli kauko-ohjattavat lennokit, ovat yleistyneet viime vuosina. Ne ovat yhä tehokkaampia ja niitä voi käyttää entistä monipuolisemmin niin harrastuksiin kuin työn teon apunakin. Kaikki, jotka työssään hyötyvät lintuperspektiivistä, hyötyvät myös dronesta. Kiinteistövälittäjä, rakentaja, metsänhoitaja, maanviljelijä tai kuka tahansa muu, joka tarvitsee tietoa siitä, miltä työkohde näyttää ylhäältä käsin, voi saada sen selville dronen avulla.

Oman dronen ohjaamista voi opetella itsekin, mutta yhä useammat eurooppalaiset ilmailuviranomaiset peräänkuuluttavat drone-koulutukseen osallistumista. Syynä tähän on se, että lentoliikenteen kasvu on voimakasta ja kaikkien lentäjien – myös dronen lennättäjien – tulee tuntea ilmailun säännöt ja rajoitteet. Lisäksi oman ja muiden turvallisuuden vuoksi on tärkeää, että jokainen osaa hallita dronea eri toimintaympäristöissä.

Maaliskuussa järjestetään Savonlinnassa Dronen lennättäjä -kurssi, jolle voivat osallistua sekä lennätystä harrastavat että dronea työssään käyttävät, myös vasta dronen käyttöön ottoa harkitsevat lennättäjät. Kurssille voi ottaa mukaan oman dronen, sillä tarvittaessa saa opastusta juuri oman laitteen käytössä. Kurssille voi kuitenkin osallistua, vaikka omaa laitetta ei ole. Jokainen pääsee kokeilemaan ja harjoittelemaan kopterin lennätystä kouluttajan laitteilla.

Lue lisää