TiedeTaide –lomaleiri tulee taas

Joko TiedeTaide –leirimme ovat teille tuttuja? Niitä on järjestetty jo kahdeksan vuotta, pääasiassa kesäleireinä. Muutaman kerran leireille on jo päässyt myös syyslomalla, ja nyt leiri on tarjolla myös hiihtolomaviikolla! Jos 6-12-vuotiaanne on jo ollut leirillä, hän tulisi varmasti mielellään uudestaan. Tai jos tiede-taitelijanalkunne ei ole vielä ollut mukana, nyt sitä voisi kokeilla hiihtoloman ajankuluksi. Jos haluatte kurkata, mitä leirillä tehdään ja millaista siellä on, tästä pääsee lukemaan lyhyttä blogikirjoitusta kesän 2019 tiedetaideleiristä.

TiedeTaide –talvilomaleiri pidetään 1.-3.3.2021. Päiväleirillä lapset pääsevät viettämään hiihtoloman alkua kevyesti tieteillen ja taiteillen. Leiripäivien aikana tutustutaan erilaisiin luonnon ilmiöihin. Hiihtolomaleirillä tutkitaan tieteen keinoin erityisesti hiiltä aineena. Lisäksi pohditaan esimerkiksi koneiden ja elävien olentojen eroja valmistamalla pieniä taiderobotteja.

Ohjelmassa on myös paljon leiriläisten omien toiveiden mukaista taiteilua ja mielekästä lomapuuhaa.  Leiriohjaaja on Sonja Nyrönen, KK ympäristökasvatus, luonnontieteet ja kuvataide.

Leiri järjestetään, mikäli koronatilanne sen sallii. Leiripaikka on Linnalan kuvataidekoulun tilat, joissa huolehdimme, että osallistujien on mahdollista pitää riittävä etäisyys toisiin, ja että käsihygieniasta huolehtiminen onnistuu joko vesipisteellä tai käsidesiä käyttämällä. Lasten toiminnassa valvomme turvallisuussääntöjen noudattamista ja muistutamme oikeista tavoista yskiä ja aivastaa.