Oman kylän digitutoriksi?

Geronet -hanke on jo yli puoli vuotta järjestänyt digiklinikoita Savonlinnassa. Digiklinikoilla päivystävät koulutusta saaneet vertaistutorit, jotka auttavat ikääntyviä digiongelmissa. Klinikoilla ei ole erityistä ohjelmaa, vaan sinne voi tulla oman laitteen ja omien kysymysten kanssa kuka tahansa, ja ongelmia ratkotaan kiireettömästi yhdessä.

Toimintaa ollaan nyt laajentamassa Savonlinnan alueen eri kyliin. Klinikoita voisi olla esimerkiksi Kerimäellä, Punkaharjulla, Savonrannassa, Hiukkajoella – missä vaan isommissa kylissä, joista löytyy sopiva tila ja vapaaehtoisia tutoreita.

Onko sinulla aikaa? Hallitsetko älykännykän, tabletin tai tietokoneen peruskäyttötaidot hyvin? Haluaisitko auttaa? Geronet -hankkeessa järjestetään tutoroinnista kiinnostuneille maksutonta koulutusta, jossa päivitetään omaa osaamista ja opitaan uusimpia teknologian niksejä. Osallistua voi myös hankkeen avoimiin työpajoihin, joissa tutustutaan erilaisiin digipalveluihin. Tämän jälkeen voi lähteä digiklinikalle tutoroimaan.

Ilmoittaudu digitutoriksi, jos teknologia ei tunnu vaikealta ja haluat auttaa muita. Toiminta on vapaaehtoista, eli siitä ei makseta, mutta aikasi ja apusi vastikkeeksi saat varmasti paljon iloa toisilta ihmisiltä ja opit itsekin lisää teknologiasta.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Erjaan, erja.tynkkynen@savonlinna.net tai 044 7730 997.

Lue Geronet -hankkeesta lisää tästä