Kokeilisitko ratkaisukeskeistä taideterapiaa omassa elämässäsi?

Ratkaisukeskeinen taideterapia yhdistää ratkaisukeskeiset menetelmät ja luovan ilmaisun. Kuten jo sen nimi kertoo, ratkaisukeskeinen terapia keskittyy toimivien ratkaisujen löytämiseen haastaviksi koettuihin asioihin tai tilanteisiin. Taideterapiassa käytetään kuvallisia keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Harrastuneisuutta taiteen parissa ei tarvita, sillä tavoitteena ei ole taiteen luominen, vaan mahdollisuuksien ja voimavarojen löytäminen.

Avaa aistisi, löydä voimavarasi, tutustu itseesi! -kurssilla pääset tutustumaan ratkaisukeskeiseen taideterapiaan, sen mahdollisuuksiin ja oivalluksiin omassa elämässäsi. Koulutuspäivässä teemme pienen aistien avauksen ja luovuuden herättelyn ulkona. Kurssi toteutetaan siis lähiopetuksena, mikäli koronatilanne sen sallii.

Ratkaisukeskeinen taideterapia kunnioittaa asiakasta oman elämänsä asiantuntijana. Terapian avulla voidaan käsitellä mitä hyvänsä ongelmalliseksi koettua asiaa tai tilannetta sen pienuudesta tai suuruudesta riippumatta. Osallistua voi siis kiinnostuksesta hyvinvointia kohtaan – tarjolla on hyvän olon päivä!

Lue lisää Avaa aistisi, löydä voimavarasi, tutustu itseesi! -kurssista