Mielentietäjä -tiedetaideleiri avasi ovia ihmettelylle ja uusille oivalluksille

Seitsemännellä lasten ja nuorten tiedetaideleirillä pohdittiin, mikä on mieli, missä tunteminen ja ajatteleminen tapahtuu, ja miten aistit toimivat ja miten mietimme. Pienten tutkimusten ja taiteen avulla heräteltiin osallistujia pohtimaan asioiden välisiä suhteita ja annetiin työkaluja myöhempää elämää varten.

Viikon päiväleirillä leiriläiset työskentelevät paljon yhdessä ja tutustuvat toisiinsa. Parhaimmillaan syntyy hyviä ystävyyssuhteita, joita ylläpidetään kesästä toiseen aina uudella leirillä. Osallistujien mukaan tiedetaideleiri sopii kaikenikäisille, joita kiinnostaa uuden oppiminen. Leirillä on esimerkiksi hauska testata, mikä on reaktio, kun sekoittaa etikkaa ja ruokasoodaa tai saippuaa ja suolaa. Taiteestakin opitaan paljon uusia asioita, esimerkiksi sellaisia maalaustekniikoita, joita ei ole ollut koulussa.

Tämän kesän leirin suosituita puuhaa oli kehitellä Savonlinnan taidelukion tiloihin viritetyssä laboratoriossa erilaisia slaimeja, pehmeää, venyvää ja kauniin väristä limaa. Ensi kesänä on vuorossa taas uudet tutkimukset, kun tiedetaideleiri toteutetaan kahdeksannen kerran!

Osallistujien haastattelut ja kuva: Eeva Mikkonen

Slaimilaboratorio oli suosittu juttu Mielentietäjä-leirillä.