Metsäntietäjä -leiri teki metsän monet puolet tutuksi lapsille

Mitä on metsä ja millaisia tunteita se herättää? Miten metsää voi tutkia ja tarvitseeko sitä hoitaa? Miten metsässä kasvava puu päätyy lahopuuksi tai huonekaluksi? Näitä kysymyksiä pohdittiin lasten Metsäntietäjä -leirillä Metsämuseo Luston pihapiirissä Punkaharjulla.

Viikon kestäneellä päiväleirillä tehtiin pieniä maastotutkimuksia ja perehdyttiin metsäasiantuntijan opastuksella mm. puiden mittaamiseen. Myös jokamiehenoikeuksiin ja erätaitoihin tutustuttiin. Tutkimusten lisäksi leiriläiset työstivät erilaisia luonnonmateriaaleja ja tekivät ympäristötaiteellisen vesiväri- ja mustetyön.

Suosituinta leiriohjelmaa oli kuitenkin ”pommilaboratorio”, jossa pääsi sekoittamaan soodaa ja etikkaa pääsiäismunakotelossa. Sekoituksesta syntynyt reaktio oli mielenkiintoinen! Retkeily Karjalankalliolle makkaranpaistoineen ja luonnossa liikkumisineen kuului myös monella leirin kohokohtiin.

Osallistujien mukaan päivät eivät tunnu pitkiltä, kun on kivaa tekemistä. Leiriltä saa myös uusia ystäviä, joiden kanssa voi retkeillä tai vaikka tulla ensi kesänä uudestaan Metsäntietäjä -leirille!

Osallistujien haastattelut ja kuva: Eeva Mikkonen

Kymmenvuotias Helmi tuunaa lippalakkiaan tulevia metsäretkiä varten.