Verkkokoulutuksia tarjolla

Uutuutena on tarjontaamme tullut paljon koulutuksia, jotka toteutetaan verkossa. Tämä siksi, että haluamme tarjota mahdollisuuksia opiskeluun ilman paikasta toiseen siirtymisen vaivaa. Verkkokoulutuksiin voi osallistua sieltä, minne internet yltää.

Koulutuksissa on mukavasti liveluentoja, mutta verkko-opiskelukaan ei ole pelkkää luentojen kuuntelua. Luennot ovat vuorovaikutteisia: niillä keskustellaan ja pysähdytään välillä pohtimaan tai tekemään harjoituksia. Lisäksi koulutuksiin liittyy tietysti omalla ajalla tehtäviä ja harjoituksia, jotka auttavat omaksumaan käsiteltäviä asioita.

Kevään tarjonnassa on monen eri aihepiirin koulutuksia. Psyykkiseen hyvinvointiin liittyvistä koulutuksista ensimmäisinä ovat vuorossa Positiivinen psykologia työyhteisöissä ja Mielen voimavaroilla tavoitteisiin – tehokkaita työkaluja muutokseen –kurssit. Sukututkimukseen mielenkiintoisen lisän tuovat DNA-testin käytön perus– ja jatkokurssit toteutetaan myös keväällä. Verkkoyhteisöjen hyötykäyttöä ja työtä helpottavien teknologiavälineiden niksejä voi opiskella vaikka Mobiililaitteiden hyödyntäminen työssä ja johtamisessa tai LinkedIn verkostoitumisen, asiantuntijatyön ja myynnin tukena –kursseilla.

Uusista teknologioista on keväällä tulossa mielenkiitoisia lyhytkurssejakin, kerromme niistä kohta lisää.